Ostoskassisi on tyhjä.

Toopelivisio - Jukka Annala


Suomalainen televisiokomiikka on ehtymätön naurun lähde. Aina 1950-luvulta lähtien, jolloin nurkkajumala asettui olohuoneisiin, ruudun takaa on välittynyt roppakaupalla piikikkyyttä ja poskettomuuksia. Niin mustavalkoisia kuin värillisiäkin riemunhetkiä, hyvätapaisuudesta piitaten ja piittaamatta.

Toopelivisio tarjoaa hulppean ja ennenkokemattoman katsauksen tuohon komiikan virtaan. Saamme lukea tähän asti kameroiden taakse jäänyttä tietoa televisiosarjojen tekemisestä, näyttelijöiden maailmasta, käsikirjoittamisesta ja siitä, miten "näillä eväillä uskoisin onnistuttavan, vaikka stetson sitten aika ajoin lerpahtaisikin ja hanuri lakkaisi naukumasta."

Kirjassa on päässyt ääneen mittava joukko suomalaisia komiikan taitajia, muiden muassa Neil Hardwick, Kari Heiskanen, Vesa-Matti Loiri, Pirkka-Pekka Petelius, Ritva Valkama ja Jani Volanen.

Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna 2006.
Kovakantinen, sivuja 206.


Yksittäistuote

Myyty
Myyty