Ostoskassisi on tyhjä.

Pahan ruusun puutarha - David Hewson


Enkelipuvun olisi pitänyt näkyä kilometrien päähän. Mutta mitään ei löytynyt, ei jälkeäkään pojasta. Kahden aikoihin jouluaattoiltana vuonna 1975 Palo Altoon alkoi virrata televisiotoimittajia, ja poliisien joululomat peruutettiin. Viisivuotiaan Miles Seymourin etsintä oli alkanut.

Vain joitakin tunteja aikaisemmin joukko kalifornialaisopiskelijoita on seuranut terävä-älyistä, mutta pohjattoman pahaa johtajaansa tripille, jonka seurauksia he maksavat lopun ikäänsä.

Otavan Kirjapaino, Keuruu 1997.
Kovakantinen, sivuja 510.


Yksittäistuote

Myyty
Myyty