Ostoskassisi on tyhjä.

Kaksoset - Mary Higgings Clark


Kathy ja Kelly Frawley ovat juuri viettäneet kolmivuotissyntymäpäiviään, kun heidät siepataan yöllä kodistaan. Lunnasvaatimus on kohtuuton tavalliselle lapsiperheelle, mutta lunnaat saadaan maksettua Steve isän työnantajan suosiollisella avustuksella. Mutta kun tyttöjen olinpaikka vihdoin on saatu selville, vain Kelly löytyy autosta. Sieltä löytyy myös viesti, jonka mukaan Kathy on vahingossa tapettu ja ruumis viskattu mereen.

Kelly kuitenkin kertoo äidilleen jatkuvasti kaksoissiskonsa kuulumisia ja toiveita. Pian FBI:kin vakuuttuu siitä, että tyttöjen telepaattiinen yhteys voi antaa varmoja johtolankoja ja että Kathy on edelleen elossa. Alkaa kiihkeä kilpajuoksu Pillipiipariksi itseään kutsuvan kidnappaajan ja tämän rikoskumppaneiden kanssa, mutta riittääkö aika?

Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.
Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2007.
Kovakantinen, sivuja 325.


Yksittäistuote

Myyty
Myyty