Ostoskassisi on tyhjä.

Isän Tyttö - Mary Higgings Clark


Ellie Cavanaugh oli seitsemänvuotias, kun hänen 15-vuotias sisarensa Andrea ei palannut yöksi kotiin. Ellie arvasi missä hän voisi olla: salaisessa piilopaikassa, jossa hän tapaili poikaystäväänsä. Ja sieltä Ellie myös löysi siasrensa ruumiin seuraavana aamuna. Epäiltyjä oli kolme, ja pienen Ellien todistus lähetti yhden heistä vankilaan.

Kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin mies vakuuttaa yhä syyttömyyttään ja hänet päästetään ehdonalaiseen. Ellie, josta on tällä välin tullut tutkiva reportteri, yrittää yhä saada hänen syyllisyytensä todistetuksi. Kuultuaan, että mies on muuttamassa takaisin kotikaupunkiinsa, Elliekin päättää palata sinne. Hän alkaa kirjoittaa kirjaa, jonka on tarkoitus lopullisesti todistaa mies syylliseksi. Ellien penkoessa asiaa ilmenee kuitenkin seikkoja, jotka valaisevat Andrean murhaa uudella, kamottavalla tavalla. Ellie huomaa joutuneensa vastausten ovelan ja vaarallisen vihollisen kanssa.

Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.
Karisto Oy, Hämeenlinna 2003.
Kovakantinen, sivuja 276.


Yksittäistuote

Myyty
Myyty